2011/04/25

leikisti

Siitä on nyt tovi vierähtänyt, kun meillä oli koulussa valintakoevalmennusta. Leikimme siis pääsykokeita ja meillä oli pari-kolme tuntia aikaa vääntää tehtävänannon mukainen tuotos. Ekaksi tehtäväksi tuli luonnonmullistuksen kuvaaminen A3 -koossa:

Yrittää siis esittää tsunamia, jota pienet ihmisparat pakenevat kylään/kaupunkiin. Kun kävimme töitä läpi sain palautteena mm. viinirypäleitä ja peltoa. Heh.. :D Tykkäsin tehtävästä ja sain sen aika mukavassa ajassa valmiiksi, mutta seuraava tehtävä oli vieläkin kiinnostavampi. Hommaksi siunaantui suunnitella Marimekolle kevätkuosi kahdessa värissä sekä lisäksi mustavalkoisena. Kuosi piti nimetä ja havainnollistaa kolmessa eri käyttötarkoituksessa. Siispä tuumasta toimeen, kahdelle A3 -paperille alettiin luoda ja tällaiseen ilmeeseen päädyin itse:



2011/04/15

THE ennakkotehtäväpostaus

Vein ennakkotehtävät maanantaina, toiseksiviimeisenä hakupäivänä. Hain tosiaan Metropoliaan ja Taideteolliseen korkeakouluun, kummassakin kohteena graafinen suunnittelu. Tämän HEOn jälkeen olen vakuuttunut siitä, että grasuilu on mua varten. ELI. Tässä Metropolian tehtävät 2 (neljän kuvan sarja tekstin pohjalta) sekä 3 ("älä kaahaa" -juliste nuorelle kuskille).

 Tässä muutama kuva matkan varrelta... Klikkaa ihmeessä isommaksi. :)





Julisteen värit saattaa näkyä teidän näytöillä vähän miten sattuu, koska alkuperäinen on tehty cmyk -värimuotoon ja homma kusahtaa aina vähän kun sen muuttaa rgb:ksi ja laittaa tänne... Kirkkaat värit kuuluukin olla, mutta en vastaa siitä, jos ne tässä on aivan ahterillaan. Blame the system. Mutta mutta, sitten on vuorossa Taikin portfolio, josta en aio laittaa joka ikistä aukeamaa, mutta pari kumminkin. Päädyin yksinkertaistetumpaan lookiin kuin mitä alkujaan suunnittelin (aloitin koko homman kerran alusta). Tässä tulee:



Kokonaisuus noudatteli samaa linjaa, välissä oli aukeamalla kuva vaakasuorassa, joten nivaskaa pitää kääntää. Yhdessä kohtaa oli tuo graafinen elementti samassa värissä kuin kannessa (osa 2, ne tietää, jotka perehtyivät tehtävänantoon). Ja halusin ISOJA kuvia ja tilaa hengittää! Toivottavasti raati tykkää, täällä sitten saan hepuleita jos pääsen kokeisiin. Huoh.


// Lisäys 26.5.2011 Ei kutsua Metropolian kokeisiin.
// Lisäys 27.5.2011 Ei kutsua myöskään Taikin kokeisiin. Ja eikun korkilla seinää sit vaan.

2011/04/13

the city


Ollut vähän taukoa tässä postailussa, toissapäivänä vein ennakkotehtävät ym. Keksisin muitakin tekosyitä, mutta antaa niiden olla.


Vielä ennen työharjoittelua kokeillaan koulussa erinäisiä juttuja. Tässä valokuvista koottu kollaasi, johon tehtiin oma brush ja muutamia ylimääräisiä elementtejä piti lisätä kuvaan myös. Tää on melko nopealla tahdilla tehty, joten kaikki ei pysy perspektiivissä. Mutta eihän se vakavaa olekaan tämmöisessä kuvassa. Voit klikata isommaksi. :)

2011/04/02

se tietää ketä kiinnostaa

Joo vissiin vähän sitten sairaan jees! Sain työharjoittelupaikan! WOOOOOH mä olen niin onnellinen. Punk yeah!